|
Post by Sisu Nuotio on Feb 28, 2019 21:59:39 GMT
fri-ori CICERO
Omistaja Sisu Nuotio, Varjolinna
|
|
|
Post by Sisu Nuotio on Feb 28, 2019 21:59:56 GMT
Suuri päätös (377 sanaa)
Suuri päätös tuli tehtyä aivan puolivahingossa. OIin menossa liikuttamaan myytäviä hevosia, etteivät ne olisi aivan huonossa kunnossa ennen uuteen kotiin menoa. Tällä kertaa vuorossa oli suuri ja kookos friisiläisori Cicero, jonka esikoinen lähti kauas maailmalle. Ciceron orivarsa Oweyn oli myyty oikeaan linnaan ritariratsuksi.
Cicero saapuu vihellyksestä paikalle ja mukaan saapuu kokonainen orilauma. Cicero oli selkeästi kaikkien johtaja. Ori piti laumasta huolta ja koulutti nuorempia hevosia. “Hei vain”, Sanoin orille lempeällä ja matalalla äänellä. Vastaukseksi sain matalan hörähdyksen. Pujotin ketjun orin suusta aivan varmuuden vuoksi, sillä hevonen oli vielä uusi tuttavuus. Cicero oli kuitenkin osoittanut olevansa hyvin jalo ja kiltteyden perikuva.
Tallissa Vilhelmiina tykkäsi tulla auttamaan ja ihastelemaan Ciceron kokoa. Hän kutsui hevosta maailman suurimmaksi friisiläiseksi, vaikka tuolla jossain oli varmasti kahta suurempi. Cicero oli kuitenkin kiltti ja oli paikoillaan harjaamisen aikana sekä varusteiden päälle laittaminen ei tuottanut ongelmaa. Orilla oli rauhallinen ja viisas sekä hieman surumielinen katse. Hevonen seurasi Vilhelmiinan aikeita, kun nainen varusti käytävän toisella puolella toista hevosta, Raoulin nimistä friisiläistä. “Olemmeko valmiita?”, Kysyin ja Vilhelmiina nyökkäsi vastaukseksi. Päätimme mennä yhdessä maastoilemaan hevosten kanssa.
Pihalla hyppäsin orin selkään käyttämällä tuolia apuna. Ei tuonne hypännyt ilman apua, kun hevonen oli minua jopa monta päätä pidempi. Isä seurasi huvittuneesti vierestä ja Vilhelmiina sai pitää jalat lähes maassa, kun Raoulin oli perus 161 cm korkea. Lähdimme pitkin ohjin kohti Linnakylän peltoteitä. Isä omisti suuren osan peltoaluetta ja metsää, joten siellä ei liikkunut autoja tai muita. Todella rauhallista. Pakkanen puri poskiin kiinni ja Ciceron musta pitkäksi kasvanut karva alkoi jäätyä kovalla pakkasella. Hokit narskuvat tietä vasten ja oli pakko alkaa ravata etteivät jalat jäätyisi. Orilla oli suuret askeleet ja niissä oli vaikea istua. Vilhelmiina ja Raoulin joutuivat ravaamaan suhteellisen kovalla tahdilla, että pysyivät perässämme. Hidastin oria rauhallisempaan askellajiin ja pystyin jopa keventävään isossa ravissa. Laukka oli kuin unelmasta: keinuvaa ja tuntui kuin laukkaisi pilvien päällä. Cicerolla askeleet rullasivat pehmeästi eteenpäin. Raoulin pinkoi perässä minkä kerki ja kiitolaukkaaminen Cicerolla oli aivan erilaista mihin oli tottunut. Taputin oria ja hetken päästä käännyimme takaisin päin, koska kiertotie oli paksun hangen peitossa. Emme tahtoneet pudota ojaan.
Matkalla juttelin Vilhelmiinalle, että tahtoisin pitää Ciceron. Päätös oli hullu, sillä pyytäjiä ja kiinnostuneita oli muille jaettavaksi. Joskus pitää tehdä itsekkäitä päätöksiä, jos näin voi sanoa. Perillä ilmoitin isälle, että ottaa ratsuni pois markkinoilta. Tästä tulisi meidän kilparatsu.
|
|
|
Post by Sisu Nuotio on Feb 28, 2019 22:00:14 GMT
VHRY-CUPIN murskaava aloitus (400 sanaa)
Sisun isä, Valtteri, istui jykevästi suuren mustan orin selässä. "Onnea matkaan", Sisu sanoi huumorimielessä, mutta hänen vaisu hiljainen isänsä vain nyökkäsi vastaukseksi. Valtteri pyysi ratsua kulkemaan ryhdikkäästi kohti kilpailukenttää. Melu ei oria haitannut se vain keskittyi eteenpäin pitäen korvat sivuilla ja askeleet korkeina. Merkistä Valtteri kannusti ratsun ryhdikkääseen laukkaan kohti radan alkua. Meno oli hyvin tasapainoista, hillittyä ja vauhtia ei puuttunut. Valtteri osasi ratsastaa hevosta kuin hevosta ja sanotusti taidot periytyivät hänelle. Valtterin isä, Sisun isoisä, Aleksanteri ratsasti sodassa hevosia ja huolehti näistä urheista hevosista sotien jälkeen. Rata oli pian ohitse ja ratsukko julistettiin luokan nelos sijalle. Ei ollut kaukana korkeammasta sijasta, mutta muutama pieni osumavirhe eksyi radalle. Valtteri pysyi hiljaa ja kehui hevostaan. Cicero kaarsi kaulan sekä kuunteli takasti miten isä ja poika keskustelivat. Hetken päästä oli toisen luokan aika ja Valtteri meni areenalle yhtä itsevarmasti kuin aikaisemmin. Tällä kertaa välttäen edellisen radan virheet, mutta ajatuskatkos antoi tilaa uusille huonoille osumille. Edelleen sijalla 4. Syvä huokaus ja pienen tauon jälkeen oli viimeisen skills at arms luokan vuoro. Valtteri laskeutui hetkeksi satulasta pukeutuakseen raskaampaan haarniskaan. Apunaan oli tyttärensä Eveliina ja Sisu piteli Ciceroa rennosti ohjaksista. Gawain avusti ystävänsä takaisin suuren mustan hevosen selkään ja siitä Valtteri antoi selkeät pohjemerkit. Cicero ravasi korkein askelin areenalle ja silmän räpäyksessä ratsukko oli täydessä vauhdissa suorittamassa rataa. Tunnelmaa ei puuttunut kilpailuista ja oli oikein ihanaa nähdä muiden linnojen edustajia, vaikka meidän piirit olivat hyvin pienet ja tiiviit. Huhut levisivät kuin kulkutaudit ja hevosista oli suurta kinaa. "Voi perkele", oli Valtterin sanat joustausluokan jälkeen. Hän oli tippunut ensimmäisenä ulos kilpailuista. Heikot osumat nuorempia ratsukoita vastaan, mutta suurin ongelma oli siinä kun mies tippui alas ratsunsa selästä. Ciceron selästä pudotus ei ole mikään pienin matka. "Kyllä se siitä, vielä on matkaa jäljellä", Sisu yritti lohduttaa isäänsä, mutta turhaa. Hänen kilpailuviettinsä oli liian suuri. "Oma mokani, Cicero oli hieno", Valtteri sanoi. Hän tiesi ettei vika ole koskaan hevosessa, vaan ritarissa. Valtteri antoi ratsunsa levätä ja pieni Eveliina kipitti keltaisessa samettimekossa isänsä luo. "Kohta on meidän vuoro", nuori nainen hymyili. "Se on herkkä ja hieno ratsu. Pärjäätte varmasti hyvin", Valtteri avusti tyttärensä suuren hevosen selkään. Eveliinaa selkeästi hieman pyörrytti. "Vuoronne on pian", Valtteri totesi ja Eveliina totutteli hevosen suuriin askeleihin. "Kuin lentäisin", nainen naurahti ja lähti suorittamaan rataa. Rata oli hieman ongelmallinen suuren hevosen kanssa, mutta Eveliinan sisukkuus antoi heille neljännen sijan. "Kolmansia ollaan", Sisu hymyili ja katsoi hymyilen omaa tiimiän. Tämän paremmin ei voisi VHRY-CUPin taival alkaa.
|
|
|
Post by Sisu Nuotio on Feb 28, 2019 22:00:34 GMT
Epäonnistuminen (304 sanaa)
Matkasimme pitkän matkan kohti suhteellisen uutta kilpatallia nimittäin Imperiumin kisatallia. Mukanamme Vilhelmiinan kanssa oli suuri jättiläinen Cicero ja orin paras ystävä Pulla. Tarkoitus oli kilpailla kouluratsastusta modernilla varustuksella, mikä ei tuntunut oikein kodikkaalta. Olimme tottuneet tähän keskiaikahömpötykseen tallin kanssa, mutta toisinaan vaihtelu aina virkistää. Imperium oli oikein kaunis paikka. Tarhat olivat valkoista puuaitaa, savetonta hiekkaa ja tarhoja täydensi lähes virheettömät silkkiturvat. Talli oli suuri punainen rakennus, jossa oli varmasti kaikki laitettu viimeisen päälle. Lastausalue oli tilava ja siellä oli juuri sopiva kolo meille. Pystytimme oman leirimme ja lastasimme hevoset ulos Vilhelmiinan kanssa. Vilhelmiina sai hoitaa Pullan rauhassa, kun itse hyppäsin Ciceron ohjaksiin. Kotona harjoitukset olivat menneet virheettömästi ja Cicero oli nauttinut treenaamisesta. Tänään ori oli yhtä tyyni kuin kotonaan. Pulla tykkäsi vieressä vähän esitellä itseään. Vilhelmiina avusti minut Ciceron selkään. Orilla oli uusi koulusatula, vitivalkoinen kouluhuopa ja perus kankisuitset. Olo oli hieman orpo yksinkertaisten varusteiden kanssa. Cicero taisi kanssa olla ihmeissään. Kiristin vyön ja säädin jalustimet sopivan mittaisiksi ennen lämmittelyn alkua. Lämmittelypaikassa oli muita ratsukoita ja kaikki näyttivät todella pieniltä Ciceron rinnalla. Orin koko herätti kaikissa ihmetystä. Jotkut tulivat kyseenalaistamaan oliko ratsuni puhdasverinen friisiläinen mihin annoin myöntävän vastauksen. Lämmittelyssä Cicero oli herkkä, normaali kuuliainen itsensä. Taustamelu ei saanut orin keskittymistä kaartumaan. Hymyilin leveästi ja annoin orin kävellä siihen asti, että meidän vuoromme kuulutettaisiin. Radalla kaikki oli toisin. Cicero höristeli korvia levottomasti, kun salamavalot räpsyivät takana ja tuomariston auto tuntui olevan maailman ihmeellisin asia. Ratsastin hevosta määrätietoisesti, mutta tuomarin päädyssä Cicero päätti näyttää areenalla opetetut laukkapiruetit ja pystyyn nousemiset. Häpeä oli suuri, mutta jatkoin ratsun ratsastamista normaaliin sävyyn. Rata pysyi mielessä ja Cicero takkuili askelissa. Rata loppui lyhyeen ja huokaisin raskaasti helpon luokan ollessa ohitse. Valitettavasti sama esityis jatkui vaatimmassa luokassa ja asiat tykkäsivät mennä pahempaan suuntaan. Cicero nimittäin melkein tipputti minut selästään kesken laukkaympyrän. Epäonnistuminen kuuluu menestymiseen, mutta tästä päivästä en puhunut sanaakaan kotona.
|
|